
12.3.klo 16:00 (Päivitämme uutista tilanteen kehittymisen mukaan)
Viranomaisten ohjeet koronavirusepidemian rajoittamiseksi vaikuttavat myös Bodom Trailiin. Suomen hallituksen 12.3. antaman ohjeistuksen mukaan yli 500 hengen tapahtumat perutaan toukokuun loppuun asti.
Bodom Trailin ensisijaisena tavoitteena on löytää tapahtumalle uusi ajankohta tapahtumarajoitusten jälkeen. Ryhdymme välittömästi selvittämään mahdollisia päivämääriä, ja tiedotamme uudesta ajankohdasta heti kun se saadaan varmistettua.
Uuden päivämäärän valintaan vaikuttavat erityisesti kilpailukeskuksena toimivan Pirttimäen ulkoilualueen varaustilanne, ulkopuolisten palveluiden kuten ajanoton ja ensiapupäivystyksen saatavuus, kauden muu kisakalenteri sekä ennen kaikkea talkootiimin ehtiminen. Pitkälti samoin voimin järjestetään 5.9. juostava Nuuksio Classic, ja moni toimitsijoista on mukana tekemässä myös Helsinki City Trailia, jonka päivämäärä on 26.9.
Kevään aikana Bodom Trailin ohjelmassa on perinteisesti ollut yhteislenkkejä, joiden osanottajamäärä on vaihdellut muutamista kymmenistä yli sataan juoksijaan. Järjestämme yhteislenkkejä koronatilanteen mukaan. Vähimmillään merkitsemme reittejä maastoon omatoimista pienissä porukoissa tapahtuvaa lenkkeilyä varten.
Jos olet jo ilmoittautunut kevään Bodom Trailille, ja mietit, miten toimia, tässä tämänhetkinen ohjeistus:
- Odota rauhassa, että vahvistamme uuden päivämäärän. Osallistu tapahtumaan normaalisti uutena ajankohtana. Ei vaadi sinulta toimenpiteitä.
- Jos uusi päivä ei sovi, siirrämme paikan pyynnöstä vuoteen 2021. Lähetämme tästä ohjeet, kun kisapäivä varmistuu.
- Jos kumpikaan vaihtoehto ei toimi, voit myydä osanottosi paikkaa vailla olevalle juoksijalle.
- Ilmoitamme ohjeet mahdollisesta osanoton perumisesta ja osanottomaksun palauttamisesta myöhemmin.
Jatka treeniä, pese kädet ja pysy terveenä. Hyvää kannattaa odottaa!

