• Skip to main content

Bodom Trail

  • Uutiset
  • Tapahtumainfo
    • Tervetuloa mukaan!
    • Kuvia tapahtumasta
    • Reitti
    • Aikataulu
    • Saapuminen kisapaikalle
    • Kisabussi
    • Kilpailukeskuksen kartta
    • Kisaohjeet
    • Bodom Team
    • Bodom Night
    • Muut palvelut kisapaikalla
    • Yleisölle
  • Ilmoittautuminen
    • Ilmoittautumisen muutokset ja siirrot
  • Kumppanit
  • Yhteystiedot
  • Edelliset kisat
    • Bodom Trail 2021 Live
  • Team Noux
  • fi
    • en

Uutiset

Voittoa puolustamassa – Henri Ansion kevätkuulumiset

21/04/2017 By Laura Leppälä

Viimeisen parin kauden ajan lähes voitosta voittoon polkujuoksukisoissa kulkenut Henri Ansio on kiistatta yksi vahvimmista ennakkosuosikeista myös Bodom Trailin palkintokorokkeelle. Hänellä on lukuisten polkukisojen reittiennätysten lisäksi nimissään mm. viime marraskuussa syntynyt 100 km:n Suomen ennätys. Kyselimme polkujuoksun MM-edustajaksikin valitun Henrin mietteitä ja tavoitteita tulevalle kaudelle näin kevään kynnyksellä.

Miten talvikauden treenit ovat kulkeneet?

Talven treenit on menneet todella hyvin. Olen pysynyt terveenä ja saanut hyvin treenikilsoja alle. Nyt sulan kauden alkaessa vauhtiakin on alkanut löytymään juoksuun ja kevään ensimmäiset kisat on antaneet positiivisia merkkejä siitä, että tuloskunto on parempi kuin viime vuonna.

Henri Ansio kiirehtii kohti reittiennätystä ja vuoden 2016 Bodom Trailin voittoa. / Kuva: Aapo Laiho

Kisa näyttää tänä vuonna entistä kovemmalta, mukana mm. huippukuntoisia suunnistajia. Miten arvioisit kisaa sinun ja heidän välillään, nähdäänkö ratkaisut erilaisissa paikoissa?

Kisasta on tulossa varmasti todella tiukka ja mielenkiintoinen. Erityisellä mielenkiinnolla odotan miten entisillä maajoukkuesuunnistajilla Simo-Pekalla ja Jarkolla kulkee. Polkujuoksunahan kyseessä on pikamatka, joka varmasti sopii suunnistajille. Myös toisen kierroksen lenkki pienipiirteisine polkuineen suosii enemmän suunnistajia kuin maantiejuoksijoita. Odotan kisasta kaikkien aikojen tiukinta ja luultavasti ratkaisut käydään vasta viimeisillä kilometreillä.

Oletko tutkinut lähtölistaa, ketä muita odotat mukaan kärkiletkoihin?

Lähtölistaa en ole ehtinyt vielä tutkimaan, mutta edellisten vuosien kärkiviisikot ovat todennäköisesti suurimmilta osin mukana myös tänä vuonna, joten sieltä löytyy muut ennakkosuosikit edellä mainittujen suunnistajien lisäksi.

Miltä kisakauden suunnitelmat muuten näyttävät?

Alkukesän päätähtäin on polkujuoksun MM-kisoissa Italiassa kesäkuun alkupuolella, joten Bodom osuu sopivasti kovaksi treeniksi MM-kisoja silmällä pitäen. Sitä ennen tähtäin on asetettu huhtikuun lopun SM-maantielle, jossa on matkana on puolimaraton. Siellä tavoitteena on oma ennätys ja 1:10 alitus. Ennen Italian kisareissua on tarkoitus lähteä vielä Karhunkierrokselle, jossa kilpailu toimii viimeisenä viimeistelynä MM-kisoihin.

Henrin nimi kannattaa siis painaa mieleen muidenkin kuin polkujuoksukisojen tuloksia seuraillessa. Toivotamme tsemppiä ja pikaista palautumista kiivaastahtiseen kilpailukevääseen!

Filed Under: Uutiset

Ketterä HiQ Finland mukana Bodom Team -kisapoluilla

19/04/2017 By Pauliina Sjölund

HiQ Finland IT-palvelutalon henkilökunnalla on pian jännittävät hetket edessä, kun he starttaavat isolla porukalla Bodom Team -kisapoluille. Yritys on myös yksi Bodom Trailin yhteistyökumppaneista. Erilaisiin juoksutapahtumiin osallistuminen on ollut jo pitkään osa ohjelmistokehitykseen, integraatiohin, laadunvarmistukseen sekä vaativiin projekti- ja palvelutoimituksiin erikoistuneen yrityksen tyky-toimintaa.

Bodom Team -kisaan osallistuvassa 25 hengen joukkueessa on sen verran vauhdikasta porukkaa, että kaikkia oli mahdoton saada samaan paikkaan ennen lähtöviivaa.

– Meillä on aina ollut helppoa saada kasaan sopiva porukka erilaisiin maantiejuoksukilpailuihin. Viimeksi koko konsernin ”kokoontumisajoissa” Visbyssä Ruotsissa keräsimme rahaa syöpälapsille juoksemalla, HiQn Service Manager Minttu Mustonen kertoo.

HiQ Finlandin 250 osaajan joukosta löytyy monenlaista persoonaa, joista iso osa liikkuu monipuolisesti vapaa-ajalla, joten töistä on helppo löytää kaikenlaista treeniseuraa. Henkilökunnasta on paljastunut niin sunnuntaisuunnistajia kuin muita metsänkävijöitä, joten HiQn Minttu Mustoselle oli sanomattakin selvää, että Bodom Teamista tulisi HiQn aktiiviselle porukalle kevään 2017 hitti. Erittäin lyhyen ilmoittautumisajan tuloksena yhteensä 25 henkeä lähtee kisaamaan Bodom Teamin 7 sekä 10 kilometrin reiteille.

– Haluamme toteuttaa ketteryyttä polkujen lisäksi myös päivittäisessä työssämme, Mustonen jatkaa.

HiQn tavoite on yksinkertaistaa ihmisten arkea. Yritys on mukana toteuttamassa sellaisia digitaalisia ratkaisuja, jotka helpottavat elämää, kuten ABC:n mobiilitankkaus tai paperiton kassakuitti. Hienoja digitaalisia ratkaisuja ei saataisi aikaan ilman toimivia automatisoituja liiketoimintaprosesseja ja eri järjestelmien saumatonta keskustelua. Ne mahdollistaa HiQn oma ja aidosti hybridi integraatioalusta FRENDS. Teknologian lisäksi erityisen tärkeitä asioita ovat hyvä ihmistuntemus sekä liiketoimintaprosessien ymmärtäminen. HiQ tarjoaa asiakkailleen kokonaisuuksia aina konseptoinnista toteutuksen kautta ylläpitoon asti. Pisimmät HiQ:n asiakassuhteet ovatkin kestäneet jo yli 20 vuotta.

Mistä HiQlaisuus on sitten tehty? Kivoista ja avuliaista työkavereista, vaihtelevista projekteista eri liiketoiminta-alueilla, kakku- ja olutpiireistä, uusimmista teknologioista ja vaikka toimistokoirista. Yrityksen arvot ovat results, responsibility, simplicity ja joy. Ne näkyvät vahvasti yrityksen arjessa ja tyky-toiminnassa.

– Meillä halutaan kannustaa siihen, että kuka vaan voi tuoda ideoita julki, ja että parhaat niistä myös jalkautetaan käytäntöön. Jos joku henkilökunnasta haluaa järjestää vaikka leffaillan toimistolla, niin se onnistuu. Elämän pitää olla helppoa ja hauskaa, Mustonen hehkuttaa työyhteisöään.

Tervetuloa tapaamaan HiQ Finlandin energistä tiimiä kisa-alueelle Bodom Team -kisan aikana.

Ps. Tule mukaan seuraamaan myös HiQlaisten arkea Facebookissa ja Instagramissa.

Filed Under: Uutiset

Valokeilassa Bodom Nightille valmistautuva bloggaajatiimi

16/04/2017 By Laura Leppälä

Kisaviikonlopun uutuudet Bodom Team ja Bodom Night on luotu tarjoamaan uusia elämyksiä ja haasteita perinteisen polkujuoksun rinnalle. Bodom Nightin osallistujalistalle tuovat väriä myös Evoke-tiimin Jukolan viestiin treenaavat bloggarit. Joukkueen koonnut Endorfiinikoukussa-blogin Elina Hovinen kertoili joukkueen taustoista ja ennakkofiiliksistä.

Kokenut polkujuoksija Noora Pinola (vas.) ja Endorfiinikoukussa-blogin Elina Hovinen fiilistelevät 2016 Bodom Trailin lähtöä. / Kuva: Karri Jalava

Idea Jukolatiimistä syntyi, kun Evoke Oy:n markkinoinnista vastaava Elina halusi luoda vähän erikoisemman markkinointiprojektin hauskan haasteen ympärille: “Kävin itse viime vuonna Jukolan viestissä työn merkeissä ja ihastuin tapahtuman tunnelmaan. En ole koskaan oppinut suunnistamaan ja halusin päästä opettelemaan – oma lehmä ojassa siis. Halusin olla osa sitä upeaa yhteisöä ja tunnelmaa. Syksyllä sitten keksin, että haastan joukon yhtä yllytyshulluja ja seikkailunhaluisia bloggareita mukaan ja kehittelen siitä hauskan haasteen. Siitä se sitten lähti.”

Bodom Nightiin joukkue innostui mukaan, koska polkujuoksu on iso osa suunnistusta ja joukkue kaipaa rutiinia metsässä juoksemiseen. ”Osa Jukolan viestistä suunnistetaan yöllä, joten Bodom Night kuulosti täydelliseltä välitavoitteelta. Lisäksi Petzl on yksi meidän projektin sponsoreista, siksikin tämä välitavoite tuntui luontevalta.”

Evoken Jukola-joukkue on treenannut pimeässä juoksemista talvesta lähtien. / Kuva: Petzl

Kaikki joukkueen jäsenet ovat juosseet aiemminkin poluilla ja osa on haastanut itseään polkujuoksijana mm. Kolin Vaarojen Maratonilla. Esimerkiksi Elina itse kilpaili Bodom Traililla viime vuonna: “Minulla on Bodom Trailista pari todella mukavaa kisamuistoa. Bodom Nightia kohtaan fiilikset ovat kutkuttavat. Uskon, että kokemus on ihan mieletön. Kisa ei vielä varsinaisesti jännitä, jännitys iskee aina vasta siinä vaiheessa, kun lappu on rinnassa ja lähtö on käsillä.”

Samansuuntaiset odotukset yökisaa kohtaan jakaa Hilla Stenlund: “Odotan Pirttimäen ja Nuuksion alueen mahtavia maastoja. Yöllä juostessa on oma fiiliksensä, tuntuu että menee kovempaa, ja lampun kanssa kaikki näyttää erilaiselta.”

Ensimmäiseen polkujuoksukisaan osallistuvalle Elina antaa yhden kannustuksen: NAUTI! “Turha juosta kieli vyön alla mitään aikaa, kannattaa ottaa ilo irti maisemista, kanssajuoksijoista ja fiiliksestä. Polkukisoissa kenelläkään ei ole pipo kireällä, vaan toisia autetaan ja kannustetaan.”

Elinan ja Hillan lisäksi Evoken Jukolatiimissä juoksevat Henriikka Simojoki, Nella Himari, Martina Aitolehti, Lari Salama & Veera Malmivaara.

 

 

Filed Under: Uutiset

Suunnistajat Bodomin poluilla – ennakkohaastattelussa Jarkko Huovila ja Simo-Pekka Fincke

08/04/2017 By Laura Leppälä

Bodom Trail on vakiinnuttanut paikkansa kevään ensimmäisenä isona polkujuoksukilpailuna ja Buff Trail Tourin starttaajana. Iloksemme lähtöviivalle on tänä keväänä ilmoittautunut kisahistorian kovatasoisin juoksijakaarti, ja Bodomin ensikertalaisissa on mukana suunnistuspiireistä tuttuja kasvoja. Kyselimme tunnelmia kahdelta kovakuntoiselta ennakkosuosikilta, maajoukkuetason suunnistajilta Jarkko Huovilalta ja Simo-Pekka Finckeltä, joista Simo-Pekka on varmasti monelle polkujuoksijalle tuttu nimi mm. Vaarojen Maratonin kaksinkertaisena voittajana.

Simo-Pekka Fincke juoksee voittoon Vaarojen Maratonilla 2013 / Kuva: Sanomalehti Karjalainen

Mikä sai innostumaan mukaan Bodom Trailille?

Jarkko: Tämä kilpailu on valikoitunut meidän seuran eli Sajaniemen Sonnien yhteiseksi tavoitteeksi ja tällä kertaa pääsen itsekin osallistumaan ja avaamaan ”uran” polkujuoksijana.

Simo-Pekka: Nuuksion alueen maastot ovat tuttuja suunnistuksesta, ja juoksin viime syksynä myös Nuuksio Classicin, mikä innosti lähtemään uudelleen tälle hienolle alueelle. Bodom Trailista olen kuullut pelkästään positiivista, joten pitäähän se testata. Lisäksi on mahdollista, että yritän kiertää Trail cupia neljän osakilpailun verran ja tämä Bodom Trail on ainoa inhimillisen mittainen kisa siinä sarjassa.

Miten suunnistustausta sopii polkujuoksuun?

Jarkko: Olettaisin suunnistuksen olevan hyvä tausta polkujuoksuun, mutta varmasti paljon riippuu reitistä ja siitä kuinka paljon se painottuu metsässä juoksemisen puolelle vai loikotellaanko ulkoiluteitä.

Simo-Pekka: Hyvinhän se sopii. Nykyisin harjoittelen poluilla ja maastossa aivan minimaalisia määriä, mutta suunnistustausta antaa tietysti aika mukavan pohjan myös polkujuoksuun. Kroppa on tottunut rynkyttävään menoon, tosin kevään aikana tiejuoksuun tottuneita jalkoja pitänee kouluttaa hieman myös polkujen puolella.

Jarkko Huovila suunnistuksen EM-kisoissa 2016 / Kuva: Suunnistusliitto / Paula Lehtomäki

Miten arvelette kisan sujuvan suhteessa polkujuoksulle omistautuneisiin juoksijoihin?

Jarkko: Tähän on vaikea ottaa kantaa, kun en ole polkujuoksuihin aikaisemmin osallistunut. Sen verran olen lajin tuloksia seurannut, että koville joutuu, jos haluaa kärkisijoista taistella. Toivottavasti pysyn mukana letkoissa – kaikki on laskettu rautaisen loppukirin varaan!

Simo-Pekka: En osaa sanoa vielä. Toivoisin toki, että pystyisin liikkumaan ainakin suhteellisen lähellä kärkeä, mutta sen näkee sitten itse kisassa. Jos on kunnossa, niin ei ole paljon väliä juostaanko tiellä, poluilla vai suolla. Eli kunnossa pitää toukokuussa olla!

Oletteko suunnitelleet kisataktiikkaa reittikartan ja maaston pohjalta?

Jarkko: En vielä, turha tässä vaiheessa alkaa jännittämään, kun luntakin on vielä maassa.

Simo-Pekka: En ole vielä miettinyt. Olen nyt treenaillut kohti Rotterdamin maratonia, mikä juostaan 9.4. Jos ja kun siitä palaudun jossain ajassa, niin suuntaan katseet Bodom Trailille ja Karhunkierrokselle. Tavoitteena on kuitenkin juosta aina järkevästi eli vältellä liian kovaa alkuvauhtia.

Toivotamme molemmille tsemppiä kevään treeneihin ja odotamme jo jännityksellä kisaa!

Filed Under: Uutiset

2017 Yhteislenkkien aikataulu – tervetuloa treenaamaan!

20/02/2017 By terho

Tuttuun tapaan tämänkin vuoden Bodom Trailia pohjustetaan yhteislenkeillä. Suuren kysynnän takia lenkkien määrä tuplataan, tarjolla on peräti neljä treeniä. Näistä kaikista tehdään eventit kisan Facebook-sivulle, josta lenkeille ilmoittaudutaan. Yhteislenkit ovat ilmaisia ja kaikille avoimia, mutta ilmoittautuminen on välttämätöntä, jotta saamme koottua paikalle riittävän määrän reitin tuntevia vetäjiä.

Lenkeillä porukka jaetaan useampaan ryhmään, jotta jokaiselle löytyy sopiva vauhti. Rauhallisimmissa ryhmissä edetään hankalimmat paikat kävellen, eikä ketään jätetä yksin.

Lenkkien yhteydessä on mahdollista kokeilla yhteistyökumppanien tuotteita, esim. Salomonin polkujuoksukenkiä.

Kaikkien lenkkien lähtöpaikka on Pirttimäen ulkoilumajan edusta, osoite Kunnarlantie 110, Espoo. Liikkeelle pyritään lähtemään tasan ilmoitettuna aikana, ja ryhmiin jakautuminen tapahtuu sitä ennen, joten ole paikalla vähintään 10min ennen. Jos tutustuminen kumppanien varusteisiin kiinnostaa, niin saavu paikalle jo ainakin puoli tuntia ennen lähtöä.

Aikataulu

Ti 4.4. klo 20:00 Lamppulenkki 10km (Bodom Nightin reitti), otsalamppu välttämätön varuste. Polut voivat olla jäisiä, joten nastakengät mahdollisesti tarpeen.
Ke 19.4. klo 18:00 10km (Bodom Teamin reitti)
Su 23.4. klo 10:00 12km (Bodom Trailin alkulenkki), huom: Pirttimäen kahvio auki lenkin jälkeen.
To 27.4. klo 18:00 9km (Bodom Trailin loppulenkki)

 

Suosituille yhteislenkeille järjestäydytään ryhmiin ennen lähtöä. Ole ajoissa paikalla!

Filed Under: Uutiset

Tilaa vuoden 2017 pirteä kisapaita ilmoittautumisen yhteydessä!

29/01/2017 By terho

Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista tilata hieno Bodom Trail -juoksupaita. Malli on Salomon Agile SS Tee, miehille ja naisille omansa. Kokovalikoima on molemmissa S-XL. Paidan etupuolella on Bodom Trail -painatus, jonka on suunnitellut Kari Koskinen. Kisahinta on 25€ (norm 35€). Paita kuuluu myös toimitsijoiden pakettiin.

Paitoja ei tilata juurikaan ylimääräisiä, joten jos haluat kesällä juosta lenkkejä hienossa Bodom Trail -paidassa, muista tilata se samalla ilmoittaudut kisaan. Paita toimitetaan kisamateriaalin yhteydessä.

BodomTrailShirts2017_1600px

 

Filed Under: Etusivu, Uutiset

  • « Go to Previous Page
  • Go to page 1
  • Interim pages omitted …
  • Go to page 17
  • Go to page 18
  • Go to page 19
  • Go to page 20
  • Go to page 21
  • Interim pages omitted …
  • Go to page 24
  • Go to Next Page »

Copyright © 2026 · Atmosphere Pro On Genesis Framework · WordPress · Log in

  • Tietosuoja- ja rekisteriseloste
  • fi
  • en