Öisessä luonnossa juokseminen aivan omanlaisensa kokemus, johon saa lisättyä vauhtia ilman vaarallisia tilanteita oikeanlaisella ja tehokkaalla otsalampulla. Bodom Night saakin ylpeänä esitellä uuden nimikkokumppaninsa, saksalaisen Lupinen, jonka valikoimista löytyy taatusti myös vauhdikkaaseen menoon sopiva valaisinratkaisu. Yhteistyöllä kannustamme juoksijoita kokeilemaan öisen metsän lumoa.
Polkujuoksijat kaipaavat usein otsavalolta astetta enemmän ominaisuuksia kuin keskiverto ulkoilija tai retkeilijä: laji itsessään on nopeatempoinen, varusteita säädellään vauhdissa, suoritukset voivat kestää pitkään ja juoksumaastot eri vuodenaikoina vaihtelevat kelien mukaan. Jopa talven varhain pimenevinä iltoina on turvallista lähteä metsälenkille, kun varusteet valaisinta myöten sopivat tarpeeseen.
“Kun vauhti on nopea ja alusta vaihteleva, valonkantaman pitää olla ainakin 200 metriä, jotta ennakointi on mahdollista. Lupinella valaisinten valovoimaisuus ja linssitekniikka pääsevätkin oikeuksiinsa juoksun, hiihdon ja pyöräilyn kaltaisissa lajeissa”, summailee etuja Antti Blåfield Lupinen maahantuojalta Vandernetilta.
Valovirran (valovoimaisuuden) tehoja mitataan lumeneissa. Lupinen valaisimissa valovirta on paljon korkeammalla tasolla kuin tavallisissa retkeilyotsalampuissa. Retkeilyyn riittää helposti 300 lumenen tehon tarjoava lamppu, kun Lupinella jo lähtötaso on 900 lumenessa. Korkean valaisutehon lisäksi tuotteet kestävät iskuja, kuumuutta ja – itse lampun lisäksi myös niiden akut – upotusta veteen kahteen metriin asti.
Lupinen tasoiseen juoksuotsavaloon sijoittamalla saa samalla tavalliselle patikkamatkalle luotettavan kaverin. Samaa lamppua voi kävellessä käyttää pienillä tehoilla, ja kotona täyteen ladattu akku antaa virtaa jopa moneksi illaksi.
“Bodom Nightilla ja muissa Buff Trail Tour Finland -tapahtumissa osallistujat pääsevät kokeilemaan valaisimia niiden todellisessa käyttöympäristössä. Ei sisämyymälässä pysty samalla tavalla havainnollistamaan valokeilojen laatua kuin olosuhteiltaan vaihtelevilla tapahtumapaikoilla”, Blåfield kiteyttää ajatuksiaan yhteistyöstä.
“Kumppanuuden kautta voimme tarjota polkujuoksijoille omakohtaisen kokemuksen otsavalojen eroista ja vaikutuksesta juoksun kulkuun.”
Esitämme samalla isot kiitokset Vandernetin toiselle lamppumerkille Petzlille edellisten kahden vuoden yhteistyöstä Bodom Nightin nimikumppanina!