Bodom Trail on perinteisesti avannut kotimaisen Buff Trail Tour Finland -kiertueen toukokuussa, mutta koronaepidemian takia se toimii tällä kertaa paitsi kiertueen myös koko kauden finaalipaikkana.
Syksyn lehdet saavat viikonloppuna kyytiä, kun maamme eturivin polkujuoksijat kiinnittävät vielä kerran numerolapun rintaansa ja mittelevät paremmuudesta Bodom Trailin teknisellä ja haastavalla reitillä.
BTTF-kiertueen näkökulmasta suurin jännitys kohdistuu miesten 21 kilometrille, jossa kokonaiskilpailun kärkisijoista käydään tiukka mittelö.
Kiertueen kärjessä on tällä hetkellä Mika Kalliokuusi, joka osallistuu tiettävästi ainoana juoksijana kauden kaikkiin viiteen osakilpailuun. Monilla kärkijuoksijoilla on kuitenkin takana vasta kaksi tapahtumaa, ja osa heistä tulee vääjäämättä hyvän kauden juosseen Kalliokuusen ohi. Lopputuloksiin lasketaan kolmen parhaan osakilpailun pisteet.
Juha Sorvisto takaa-ajettavana
Suurin ehdokas BTTF-kiertueen voittajaksi on Juha Sorvisto, jolla on ennen finaalia vyöllään maksimipisteet Aulanko Tower Trailin ja Nuuksio Classicin voittojen ansiosta. Sorvisto jätti Vaarojen maratonin väliin ja säästeli koko vuoden vihoitellutta lantiotaan.
– Itseluottamus on ammennetteva muista seikoista kuin suuresta harjoitusmäärästä. Onneksi reilun viikon sisällä on muutama hyvä treeni, ja vire on viime päivien aikana tuntunut kaikkeen nähden ihan hyvältä, kertoi Sorvisto, joka asetti Buff Trail Tourin kauden päätavoitteekseen jo viime vuonna.
– Lähden tekemään viimeisen iskuni tälle vuodelle. Haluan katsoa tavoitteeni loppuun asti.
Bodom Traililla on käytössä pisteiden finaalikerroin 1,25, mikä avaa mahdollisuuksia takaa-ajajille. Lähimpänä Sorvistoa on suunnistaja Arto Talvinen, vain vajaan kolmen pisteen päässä. Hän nousee BTTF:n mestariksi mikäli hän kukistaa Sorviston tarpeeksi suurella marginaalilla eikä häviä liikaa Henri Ansiolle. Esimerkiksi jos Talvisen aika olisi viime vuoden voittoajan (Ansio) mukainen 1.27.38, eroa Sorvistoon tulisi kertyä vajaa 50 sekuntia.
– Näen mahdollisuuteni kokonaiskisan voittoon ihan kohtuullisina, mutta hyvä juoksu pitää saada aikaiseksi. Aulangolla olin luvattoman huono ja hävisin (Sorvistolle) alle minuutin, mutta Himoksella (26 km) ok-juoksulla voitin yli viisi minuuttia Juhaa. Voitto on näin ollen ihan mahdollinen, Talvinen arveli.
Aulangolla Talvinen johti 22 kilometrin kilpailua kahteen otteeseen, mutta kärsi monen muun tavoin reittimerkintöjen sabotoinnista ja myöhemmin vielä vatsavaivoista. Jälkimmäisen seurauksena tulleen puskareissun aikana Sorvisto pyyhälsi edelle ja voittoon.
– Aulangon jälkeen olen tehnyt vähän sitä sun tätä, mutta viimeiset pari viikkoa oon taas treenannut vähän fiksummin ja vire vaikuttaa selvästi paremmalta kuin Aulangon aikoihin. Vahvuudet Bodomin reitillä on kaikissa muissa paikoissa kuin ylämäissä, mutta niissäkin olen riittävän hyvä, Talvinen uskoi.
Kärkikahinoihin mielii myös lajilegenda ja Bodomin reittiennätyksen haltija Henri Ansio, joka on kokonaistilanteessa neljäntenä kaksi osakilpailua käyneenä. Ansion kausi on ollut jalkavaivojen sävyttämä, mutta Aulangon neljäs sija sekä erityisesti Vaarojen maratonin voitto komealla reittiennätyksellä lupaavat hyvä hänen nykykunnostaan.
– Palautuminen Vaaroilta sujui hyvin, mutta vanha tuttu jalkavaiva tuli hieman takaisin, joten juoksua on tullut hyvin vähän viimeisten viikkojen aikana. Nyt jalka on kuitenkin jo parempaan päin, joten uskon pääseväni Bodomin viivalle kohtalaisen hyvässä iskussa, Ansio kertoi.
Ansio on voittanut BTTF-kiertueen vuodesta 2015 lähtien. Ainoastaan ensimmäisenä vuotena (2014) edelle ehti Janne Hietala. Säilyttääkseen komean putkensa Ansion pitäisi voittaa Bodomilla ja jättää Sorvistoa yli kolme minuuttia ja Talvista noin 2,5 minuuttia mennäkseen molemmista ohi.
– Kokonaiskisan voiton mahdollisuudet ovat lähinnä teoreettiset. Kaikkien kauden vaivojen jälkeen olisin todella tyytyväinen jo podiumpaikasta Tourilla, joten ensisijaisesti lähden hakemaan sitä, Ansio sanoi.
Koronatilanteen vuoksi lauantain lähdöt on jaettu kahtia aamu- ja iltapäiväryhmään, joiden välissä on neljä tuntia. Molemmissa on kolme eri vauhtista lähtöryhmää. Kilpasarjan lähtö on kello 13.30.
– Silloin matkaan lähtee näillä näkymin 14 etukäteen kovinta miestä. Minuuttia myöhemmin matkaan pääsevät kuusi ennakkoon vahvinta naista ja seitsemän seuraavaksi kovinta miestä. Kriteereinä on käytetty sekä BTTF-pistetilannetta että muita aiempia näyttöjä, kilpailunjohtaja Terho Lahtinen kertoo.
Ensimmäisten kilpalähtöjen nimilistat julkaistiin keskiviikkona uutispalstalla. Jo mainittujen Sorviston, Talvisen ja Ansion lisäksi viivalla on lähes koko Suomen polkujuoksun huippukaarti, mm. Tomi Mikkola, Juuso Hakala, Eetu Nordman, Juho Ylinen ja Markus Rannankari.
Erkkilä kruunua vaille kuningatar
Jos on miesten kisasta odotettavissa huippujännittävä, niin naisten BTTF-kiertueen ykkönen on jo selvillä. Kolme osakilpailuvoittoa ottanut Anna-Stiina Erkkilä on kauden kuningatar, sillä pahimmat uhkaajat Anni-Maija Fincke ja Maija Oravamäki eivät kilpaile Bodomilla.
– Olen huono lähtemään kilpailuun harjoitusmielessä, joten luulen, että pyrin kuitenkin juoksemaan lauantaina oman päivän parhaan suorituksen. Uskon, että Bodom Trail toimii myös hyvänä harjoituskisana Azoreille, Erkkilä sanoi.
Azoreilla Erkkilä tarkoittaa Golden Trail World Championshipiä, joka käydään Portugalille kuuluvalla saarella loka-marraskuun vaihteessa. Siellä Erkkilä kohtaa maailman valiot nelipäiväisessä etappikisassa. Suomen toinen edustaja on Mårten Boström.
– Olen ollut ihmeissäni siitä, miten hyvin olen tänä syksynä palautunut kahden viikon välein olleista koitoksista. Olen onnellinen siitä että olen saanut terveenä harjoitella ja kisata, Erkkilä iloitsi.
Yhteistilanteessa viidentenä kahden kisan pisteillä olevalla Julia Silvennoisella on hyvät mahdollisuudet nousta kokonaiskisan kakkoseksi. Kolmossijan vienee ennen Bodom Trailia toisena oleva Emma Haaja, jolla on jo pisteitä kolmesta kisasta.
Pirttimäen lähellä asuvan Erkkilän kovimpia kilpasiskoja lauantaina ovat Silvennoisen ja Haajan lisäksi Oona Hilkamo, Aino Niemi ja vuoden 2015 Bodom Trail -voittaja Pauliina Pohja. He kaikki lähtevät matkaan kello 13.31.
Tuttuun tapaan Bodom Traililla voi lauantaina päättää vasta matkan aikana, kurvaako maaliin 12 kilometrin jälkeen vai jatkaako vielä yhdeksän kilometrin lisälenkille. Yksi lyhyemmän matkan suosikeista on Aki Nummela, moninkertainen SM-mitalisti radalta, maantieltä ja maastosta. Hän kävi tiistaina testaamassa koko 21 kilometrin reitin.
– Aikamoista tarpomista oli tuo jälkimmäinen kieppi. Sai kyllä aikaan sen että mennään vaan lyhyt lauantaina niin todennäköisemmin selvitään hengissä, Nummela viestitti naureskellen.
Live-seuranta pitää ajan tasalla
Kisaa voi seurata kotikatsomossa kattavasti. Toteutamme jälleen Nuuksio Classicissa suosituksi osoittautuneen hetki hetkeltä -seurannan, jonka uutisvirrassa raportoidaan kisan kulusta molempina päivinä eri keinoin.
Linkit hetki hetkeltä -raporttiin, GPS-seurantaan ja tulospalveluun löytyvät kisan etusivulta bodomtrail.com.
Teksti: Marko Krapu